Valikko Sulje

Monen kulttuurin Malesia

mal-twin-towers-night-lights
Twin Towers iltavaloissa

Olen käynyt Malesiassa kaksi kertaa: ensimmäinen pikavisiitti kesti vain puoli päivää Johor Bahruun vuonna 2002 ja toinen kolme viikkoa joulukuussa 2011. Ensimmäinen käynti antoi maasta köyhän vaikutelman, mutta toisella käynnillä matkan pääkohteena oli Kuala Lumpur ja siellä kuva maasta muuttui täysin. Malesia on nimittäin varsin vauras aasialainen maa, jonka yksi parhaista puolista on monen eri kulttuurin sujuva rinnakkain olo. Vaikka maa ei ole suomalaisittain vielä suuri turismin kohde sieltä löytää myös todella hienoja paikkoja mukavalle lomalle. Loma-ajaksi sopii mikä vaan, koska lämpötilat ovat päivisin yleensä lähellä +30 astetta ja yötkin hyvin lämpimiä. Ympärivuotisen sateen ja lämmön ansiosta Malesia on hyvin vehreä maa. Maailmalla Malesian tunnetaan erityisesti Kuala Lumpurin keskustassa kohoavasta maailman korkeimmasta kaksoistornirakennuksesta, 452-metrisestä Petronas Twin Towersista.

mal-johor-bahru-ja-sultan-abu-bakarin-moskeija
Sultan Abu Bakarin moskeija Johor Bahrussa

Ensimmäisen vierailuni kohde Johor Bahru on noin puolentoista miljoonan asukkaan rajakaupunki, jonee pääsee siltaa pitkin Singaporesta. Kymmenen vuotta sitten siellä käydessäni tarjonta turisteille oli aika alkutekijöissään, eikä tarjolla ollut oikeastaan muuta kuin paikallisen sulttaanin asunto ja siihen liittyvä moskeija. Muutaman viime vuoden aikana valtio on kuitenkin ryhtynyt sijoittamaan alueen turismiin houkutellakseen Singaporessa kävijöitä myös Johor Bahruun. Tästä kaupungista on jo vuosia matkustanut ihmisiä päivittäin edullisiksi työläisiksi Singaporeen.

Pääkaupunki Kuala Lumpur [linkin takaa löytyy sieltä runsaasti kuvia] on varsin uusi suurkaupunki, jonka tinaa etsivät ja myöhemmin myös louhineet kiinalaiset perustivat Klang- ja Gombak -jokien risteykseen 1857. Alue on lähtökohdiltaan hyvin kostea ja mutainen jokilaakso, mistä nimikin on peräisin: Kuala Lumpur tarkoittaa vapaasti suomentaen “mutainen joensuu”. Jokilaakson vuoksi Kuala Lumpurissa sataa ympäri vuoden enemmän kuin joissakin muissa Malesian osissa, mutta sateet ovat yleensä iltapäivään sijoittuvia parituntisia ukkoskuuroja eivätkä juurikaan estä kaupunkiin tutustumista. Isompi ongelma liikkumiselle ovat melkein milloin tahansa, koska alueen yli seitsemän miljoonaa asukasta liikkuu päivittäin enimmäkseen henkilöautoilla. Kaupungin vaurautta kuvaa hyvin myös se, että sieltä ei löydy Aasiassa yleisiä mopoja tai mopotakseja oikeastaan ollenkaan. Taksit ovat ilmastoituja ja edullisia, mutta turisti löytää toki suuren osan kaupungin nähtävyyksistä käyttäen nykyaikaista, ilmastoitua maanalaista tai monorail-junaa.

mal-sultan-abdul-samad-building
Sultan Abdul Samad Building

Perustamisen jälkeen kaupunkiin tuli työntekijöitä Intiasta, minkä vuoksi jokien risteyksen seudulla sijaitsevat osittain toisiinsa limittyen vanhimmat rakennukset ja kaupunginosat, kiinalainen Chinatown ja intialainen Little India. Jokien risteysalueella on nykyisin kaupungin vanhimmat rakennukset ja iso osa nähtävyyksistä. Malesialaisille tärkeitä ovat viereisen kuvan Sultan Abdul Samad Building (alkuaan brittien hallintorakennus) itsenäisyysjulistuksesta tunnetun Merdeka-aukion vieressä. Kiinalaiskaupunginosassa puolestaan on turisteille suunnattu Central Market sekä shoppailijoille suunnattu katettu pääkatu Jalan Petaling sekä useampikin kiinalainen temppeli. Iltaisin edullista ja hyvää kiinalaisruokaa on saatavilla Jalan Alorilta pienen matkan päässä temppeleistä. Intialaisille on osin samalla alueella tietysti myös temppleitä ja muslimeille aivan jokien risteykseen rakennettu Jamek-moskeija.

Hyvän kuvan koko kaupungista saa menemällä televisiotorni KL Toweriin, jonka näköalatasanne nousee korkeammalle kuin kaksoistornit. Yksi kaupungin pakollisista nähtävyyksistä on keskustasta puolen tunnin paikallisjunamatkalla saavutettava Batu Caves, valtavat luolat, joiden sisällä on hindutemppeleitä.  Jo nähtävyydet osoittavat, miten eri rodut ja uskontokunnat elävät sujuvasti keskenenään. Mutta turistin ei pidä unohtaa, että tämä on muslimienemmistöinen maa, jossa esimerkiksi julkinen suukottelu tai vähäisissä vaatteissa kuljeskelu kaupungilla eivät ole hyväksyttyä käytöstä.

Kuala Lumpur tarjoaa todella paljon shoppailijalle niin pienillä sivukujilla kiinalaiskaupunginosassa kuin valtavissa ja hienoissa ostoskeskuksissa, joista suurin on KLCC Suria Mall kaksoistornien yhteydessä. Sieltä löytyävt kaikki maailmalla tunnetut luksusmerkit ja hinnat ovat suomalaisesta näkökulmasta hyvin edullisia. Paikalliset käyvät usein myös valtavassa Mid Valley Megamallissa, jossa on enemmän paikallista tarjontaa. Expatien suosimassa Bangsarin kaupunginosassa on myös hieno ostoskeskus sekä lukuisia mukavia pikkukauppoja ja ravintoloita.

mal-paikallisten-asuntoja-binchangissa
Taloja sademetsässä Cameron Highlandissa.

Ei kuitenkaan pidä unohtaa, että Malesialla on valtavasti lämpimien merien rantaviivaa sekä hienoja trooppisia vuoristoalueita. Muutaman viikon Kuala Lumpurin käynnin yhteydessä vietimme vaimoni kanssa muutamia päiviä eri puolilla Malakan niemimaata. Valitettavasti aikataulumme ei sallinut käyntiä Borneon saaren itäosissa orankeja katsomassa tai seuraamassa merielämää Kota Kitabalun suunnalla olevissa rantapaikoissa. Malakan niemimaan koillisosan hienoilla saarilla oli puolestaan käyntiaikanamme joulukuussa monsuuniaika, mikä ei houkutellut sinne suunnalle.

Cameron Highlands on hieno alue, jossa ilmakin on selvästi viileämpää kuin Kuala Lumpurissa, minkä vuoksi maata aikoinaan hallinneet britit matkasivat sinne ja rakensivat huviloitaan. Alue sijaitsee vuoristossa Malayli puolentoista kilometrin korkeudella Malakan niemen sisäosissa sijaitseva vuoristoalue, jossa on vielä jäljellä trooppista sademetsää sekä Malesian tärkeimmät tee- ja mansikkaviljelmät. Sinne kannattaa ottaa mukaan lämmintä vaatetta ja sadevarusteita, sillä alueella sataa varsin runsaasti.

mal-moskeija-penang-hill
Moskeija Penang Hillillä.
mal-sarvinokka-vieraisilla-huvilalla
Malesian kansallislintu sarvinokka hotellin terassilla Bangkor Lautissa.

Suosittelen ehdottomasti tutustumista Malesiaan. Siellä kaikki toimii, monen eri kultturitaustan ihmiset elävät sovussa keskenään, hinnat ovat ainakin vielä varsin edulliset ja sieltä löytyy runsaasti hienoa trooppista luontoa niin maalla kuin merissäkin!Tämän jutun ja omien kuvieni lisäksi matkailusta löydät paljon lisää tyttäreni kirjoittamasta blogista “Matkalla maailmalla“, käypä vilkaisemassa.


Ainoa itseäni häiritsevä asia ovat Malesian (ja tietysti naapurimaa Indonesian) öljypalmuviljelmät, joiden alta on jo tuhottu suuri osa Malesin sademetsistä. Käynnin yhteydessä autoilu ja lennot Malakan niemen eri puolille osoittivat, kuinka isosta asiasta on kyse – ja ymmärsi hyvin, miksi Greenpeace vastustaa näitä monimuotoista luontoa ja Borneolla myös viidakossa eläviä ihmisiä huonosti kohtelevia viljelmiä. Palmuöljy ei tunnu oikealta ratkaisulta ainakaan maaöljyn korvikkeena.