Valikko Sulje

Viihtyisä Italia

Yksi suosikkimaistani on ilman muuta Italia, jossa olenkin käynyt useita kertoja ja monien vuosien aikana. Siellä kyllä viihtyy, olipa paikkana pohjoiset alppimaisemat, Rivieran upeat rannat, viinitarhat eri puolilla, Rooma, Venetsia, Firenze tai monet muut kulttuuria täynnään olevat paikat. Ja italialainen keittiö on minusta ilman muuta Euroopan parasta, ohittaen omissa arvioissani kevyesti vaikkapa Espanjan, Kreikan tai Ranskan. Mieluusti siis jaan kokemuksiani muutamista paikoista!

Ensimmäinen Italian matkani suuntautui Roomaan. Vaikka en tämä ei olekaan ehdottomia suosikkikaupunkejani, se on kuitenkin yksi paikoista, joka on pakko nähdä. Ensimmäisen matkan teimme Roomaan 1979 ja silloin katselimme jokseenkin kaikki päänähtävyydet: Colosseum, Forum Romanum, Hadrianuksen muistomerkki, Espanjalaiset portaat, Pantheon, Piazza Navona ja tietysti kaupungin sisällä löytyvän itsenäisen Vatikaanin valtion nähtävyyksineen. Eikä voi unohtaa kuvan esittämää rakastavaisten iltakohdetta, Fontana di Trevin suihkulähdettä. Yksi tuon matkan kohokohta oli sattumalta löytämämme viehättävä ravintola Le Grotte del Piccione, jonka emäntänä oli suomalaissyntyinen Raili. Hänen kanssaan vaihdoimme pääsiäis- ja joulukortteja monta vuotta. Ravintola toimii edelleen samassa osoitteessa,Via della Vite 37 eli ihan keskustassa.

 Toinen kohokohta oli Roomasta muutaman kymmenen kilometrin päässä sijaitseva roomalaisten muinainen kesänviettopaikka, pikkukaupunki Tivoli. Siellä on tuhansia suihkulähteitä ja siellä toimi jo roomalaisten aikaan maailman ensimmäinen huvipuisto, josta maailman tivolit saivat mallinsa. Olen sittemmin käynyt Roomassa useita kertoja ja joka kerta siellä on mukava vaikkapa iltaisin kierrellä Piazza Navonaa ja sen lähialueita, jossa on paljon ihmisvilinää, ravintoloita ja erinomaisia katutaiteilijoita.

Kesällä 1993 vietimme perheeni kanssa viikon Arma di Taggian pikkukaupungissa Rivieralla. Hyvin lähellä sitä ovat myös Monaco, Ranskan Rivieran Nizza ja kasinokaupunki San Remo, joihin kaikkiin pääsee nopeasti ja edullisesti junalla. Mieleenpainuva oli kävelyretki korkealla kukkulalla olevaan keskiaikaiseen Bussana Vecchian kylään.

Italian jotenkin pakollisia nähtäviä kaupunkeja ovat myös Milano, Pisa, Firenze ja Venetsia, joissa kävimme omalla autolla vuonna 2003. Koska automatka menee yli alppien, tuli samalla katsastetuksi upeat pohjoiset järvet Lago di Maggiore ja Gardajärvi, josta poikkesimme myös Veronan oopperajuhille. Esitys roomalaisessa amfiteatterissa oli todella upea! Firenzessä katsastimme tietysti Uffizin gallerian ja kuuluisan David-patsaan sekä monet muut nähtävyydet. Venetsiassa meille riitti päivä, kun siellä oli heinäkuulle tyypillisesti kosteaa ja varjossakin yli 35 astetta lämmintä – ehkä hiukan liiankin lämmintä nähtävyyksien katseluun 🙂

Italia tunnetaan tietysti myös viineistään, joihin tutustuminen oli yksi tuon automatkamme tavoitteista. Parilla alueella poikkesimme useisiin viinitarhoihin, joissa meitä palveltiin erinomaisen ystävällisesti. Mieleen jäivät Gardan eteläpuolella olevan Luganan alueen samannimisestä rypäleestä tuotetut erinomaiset valkoviinit, Veronan seudun maukas Valpolicella ja erityisesti Firenzen eteläpuolen Toscanan upea Chianti-alue, jonka viinit ovat taas parinkymmenen vuoden takapakin jälkeen ihan huippua. Sieltä saisi muuten edullisesti myös poikkeavan lomamajoituksen jonkin vanhan viinitilan linnassa.