Vietimme viime yön Kingmanissa, joka oli aikanaan tärkeä solmukohta Route 66:lla, sijaitseehan kaupunki itä-länsisuunnassa kulkevan Route 66:n (ja nykyisin Interstate 40:n) ja pohjois-eteläsuuntaisen US-93 -valtatien risteyksessä. Tässä uneliaassa noin 20 000 asukkaan pikkukaupungissa on myös tärkeä rautatieasema, jonka kautta kulkee tavaraa ja ihmisiä läpi mantereen. Liikenteen solmukohtana paikka on oikeastaan pelkkä majoituspalvelujen tarjoaja, ja pitää vahvasti yllä 66-ilmettään monin vanhoin ja uusin neonvaloin. Hotellimme sijaitsi pääkadulla, joka on loppupäästään nimeltäänkin yksinkertaisesti Route 66. Oheinen vanha kiinalaisravintolan kilpi oli hotellimme viereisellä tontilla.
Kingmanista matkamme jatkui tänään kohti viimeistä isompaa Route-66 -nähtävyyttä ennen Los Angelesin aluetta eli London Bridgeä, joka on muutaman kymmenen kilometriä etelään varsinaiselta 66-tieltä. Silti esimerkiksi Road Trip USA -kirja mainitsee tämän sillan yhtenä viidestä nähtävyydestä, silta nimittäin pystytettiin vuoteen 1971 mennessä, jolloin Route 66 oli vielä olemassa todellisena tienä. Sillan historia on erikoinen: Lontoo totesi 1960-luvulla, että tämä perinteinen silta on liian kapea kaupungin kasvavalle liikenteelle, ja se on korvattava leveämmällä. Niinpä vanhan sillan kivet huutokakaupattiin vuonna 1967 Robert McCullochille 2,4 miljoonan dollarin hintaa. Kaveri pisti investointiin vielä kolme miljoonaa pystyttääkseen sillan Lake Havasu -järvestä tehtävän kanavan ylle Lake Havasu Cityyn – siis mahdollisimman kummalliseen paikkaan tuon Colorado-joessa olevan järven rannalle. Yli 10 000 kiveä laivattiin ja pystytettiin vuoteen 1971 mennessä. Nykyisin silta kanavineen ja ympärille rakennettuine Lontoota etäisesti muistuttavien rakennustensa kanssa keskeinen osa Lake Havasu Cityn kasvua turistikohteena ja eläköitymispaikkana. Hassu, mutta hyvältä näyttävä paikka.
Juuri kun olimme aikeissa napata viimeiset kuva sillasta ja lähteä ajamaan eteenpäin, sillalle putkahti tusinan verran vanhoja kustomoituja autoja ja jäimme vielä hetkeksi paikalle. Mikäpä tälle vanhalle ja nyt täysin outoon paikkaan paremmin sopisi kuin autot, joissa on vanha kori, mutta alusta ja moottorit on viritelty ihan muuksi kuin ne alkuaan olivat. Juttelimme muutaman kuskin kanssa heidän pysäytettyään autonsa samalle parkkipaikalle, missä meidän automme oli ja keskimäärin kuusikymppiset kaverit ja heidän mukana matkustavat vaimonsa kertoivat kokoontuneensa eri puolilta Kaliforniaa ja Nevadaa mennäkseen Scottsdaleen (Phoenixin alueella) autohuutokauppaan. Taas yksi osoitus siitä, mitä amerikkalaiseen unelmaan voi liittyä.
Poikkesimme Lake Havasu Cityn kohdalta kokonaan joksikin aikaa pois Route 66:lta, sillä tarkoitus oli ottaa viimeiset matkapäivät auton kanssa rennosti lämpimässä kohteessa – suuntanamme oli Palm Desert noin 200 kilometriä Los Angelesista kaakkoon. Näin siksi, että 66-tien varrella ei ennen L.A:ta ole merkittäviä reittiin kuuluvia nähtävyyksiä, ja otamme Route 66:n taas suunnaksi San Bernadinossa ajaaksemme aivan perinteisen reitin päätepisteeseen sieltä.
Makalla Palm Desertiin osui täysin ennalta tietämättämme hieno alue Lake Havasu-järven eteläpäässä, jonne kuulemma keväällä tulvii ihmisiä nauttimaan järven ja sen ympäristön antamista mahdollisuuksista. Itselle tuosta tuli olo, että on se hienoa matkailla autolla Amerikassa, positiivisia yllätyksiä kun tulee melkein joka päivä 🙂
Kiitos jälleen kerran mielenkiintoisesta kirjoituksesta ja upeista kuvista!
Kiitokset kiittämästä, on mukava huomata, että näitä juttuja luetaan 🙂
Mieluusti saa tulla lisääkin lukijoita!