Valikko Sulje

Palm Springsin 28. kansainvälinen filmifestivaali alkoi suomalaismerkeissä

Kahdeskymmeneskahdeksas Palm Springs International Film Festival 2017 alkoi minun osaltani vauhdikkaasti kahden suomalaiselokuvan merkeissä: Selma Vilhusen “Tyttö nimeltä Varpu” (täällä elokuvassa viitatun Jimi Hendrixin kappaleen mukaan “Little Wing”) ja Juho Kuosmasen ohjaaman “Hymyilevä mies” (täällä nimellä “The Happiest Day In The Life Of Olli Maki” – jonka oli tokaissut Juhon mukaan Olli Mäki itse, kun häneltä kysyttiin “tämä on varmasti elämäsi huonoin päivä?”). Elokuvia on tällä kertaa ennätyksellisesti 192 yhteensä 72 maasta. Tämähän on Yhdysvaltain suurin tai toiseksi suurin alan tapahtuma vähän laskentatavoista riippuen – toinen juuri ennen Oscarien jakoa pidettävä suuri festivaali on Sundance.

Molemmat elokuvat tietysti aivan mainioita, minkä todisteena oli esimerkiksi se, että Selma Vilhusen elokuvan ensiesitys jaettiin suuren yleisömäärän vuoksi kahteen teatteriin ja Juho Kuosmasen elokuva täytti ensiesityksessään noin tuhannen hengen salin.

Valitettavasti Selma Vilhunen myöhästyi ensiesityksestä, kun lennot olivat runsaasti myöhässä ja meiltä jäi näkemättä heidän haastattelunsa. Toisessa näytöksessä yleisön vastaanotto oli ollut hyvä ja Selma Vilhunen sekä parin tunnin matkan päässä Palm Springistä nykyisin asustava naispääosan, Varpun äidin esittäjä, pääsivät myös vastailemaan yleisön kysymyksiin. Elokuva oli hieno ja pääroolien esittäjät “Varpu” Linnea Skog ja hänen “äitinsä” Paula Vesala tekivät aivan loistavan työn – kumpaakaan emme olleet ennestään nähneet missään rooleissa.

Juho Kuosmasen elokuvasta oli puolen sivun juttu jo ennen ensiesitystä Palm Springsin alueen (noin 600.00 asukasta) johtavassa aamulehdessä, joten suuri yleisömäärä ei ollut yllätys. Elokuvan jälkeinen yleisön kyselytuokio oli varmaankin pisin, jonka olemme neljänä vuonna Palm Springsin filmifestivaaleilla nähneet.

Kyselytuokion jälkeen kävimme tapaamassa niin Juho Kuosmasta kuin elokuvan naispääosan esittäjää Oona Airolaa. Molemmat paikan päällä olivat iloissaan, kun meitä oli filmiä katsomassa useampi suomalainen. Jutustelujen ohessa Oona pyysi meitä kuuntelemaan bändiään Ykspihlajan Kino-orkesteria keskustan uudessa Jas Tapas -ravintolassa. Tartuin vaimoni kanssa kutsuun ja niin me saimme aivan mainion juhlan ravintolan terassilla. Tapasimme siellä myös toisen leffan tähden Paula Vesalan ja ohjaaja Selma Vilhusen, jonka kanssa jutustelimme vähän enemmän. Kiitokset Oonalle kutsusta ja koko bändille aivan mainiosta parituntisesta musiikkituokiosta.

Ohessa muutama kuva näistä tapahtumista ja niiden alla lyhyt videotallenteeni suomalaisjuhlan musiikkimenosta. Kiitokset kaikille elokuvat mahdollisiksi tekeville ja mahtavaa suosiota jatkossakin!

Posted in Elämää Palm Springsissa 2013-

Related Posts