Valikko Sulje

Päivän kuvia 9.4.2014: ympäri Jyväskylän Rantaraittia

Vaikka olen kaupungissa syntynyt ja nuoruuteni elänyt sekä käynyt useita kertoja siellä vuosittain, koskaan ennen en ole oikeastaan Jyväsjärven rantoja kiertänyt. Mikael Agricolan päivä eli 9.4.2014 oli kaunis, joten oli juuri sopiva hetki lähteä vaimoni kanssa kiertämään Jyväskylän Rantaraittia.

Aloitimme lenkin Jyväsjärven Jyskän puoleisesta päästä eli itäpäädystä läheltä Viherlandiaa. Melkein välittömästi Rantaraitti käytännössä katkesi tulevan kesän vielä kovasti keskeneräisen asuntomessualueen vuoksi ja piti kierrellä tilapäisreittejä pitkin ennen Äijälänjoelle pääsemistä. Tuo joki tunnettiin vuosikymmeniä sitten nimellä Äijälän salmi ja sen yli menee nykyisin kaksi siltaa, joista vanhempi on osa kevyelle liikenteelle tarkoitettua Rantaraittia. Äijälästä reitti kulkee Jyväsjärven etelärantaa pitkin siirtolapuutarhan, Kuokkalan ja Ainolan kautta Jyväskylän Yliopiston Ylistö Campukselle, jossa on useita Yliopiston laitoksia. Sieltä menee Ylistön silta järven yli Mattilanniemeen, jossa on Yliopiston kampuksen lisäksi yrityksiä entisissä Nokian tiloissa.

Rantaraitti kulkee tuolta Jyväskylän Satamaan, jossa laivat odottelivat järvessä jäiden lähtemistä. Sataman jälkeen raitti kulkee ohi Lutakon, jossa on isojen tornitalojen ohessa myös EU:n osin rahoittama kestävän viherrakentamisen alue ja oma uimaranta sekä ympäristötaidetta. Tämän jälkeen lähestytään Tourujoen suuta, jonka vieressä on entisen tehtailija Schaumanin linna. Joen suulla jää oli sulanut suurehkolta alueelta ja jään reunalla oli lokkien lisäksi laulujoutsenpariskunta ilmeisesti odottelemassa säiden lämpenemistä jatkaakseen muuttomatkaansa.

Kiertomme lopulla ohitimme entisen Koivurannan tanssilavan alueen – sehän on kokonaan kadonnut VTT:n ja moottoritien vuoksi – ja päädyimme takaisin lähtöpisteeseemme. Olipa upea kokemus, jossa kokonaismatkaksi meillä tuli vähän yli 16 kilometriä. Kuvat kertovat varmaan muillekin, miten hieno ja vaihteleva tämä Rantaraitti on – suosittelen sen kiertämistä kaikille, jotka Jyväskylään vähänkin pitemmäksi aikaa osuvat!

Posted in Ajankohtaista, Matka-blogi

Related Posts