Valikko Sulje

Päivän kuvat 04.04.2013: kauden viimeiset laskettelut Messilässä

kun-tie-on-sula-ei-rinteisiin-messila-4-4-2013Sanovat, että teiden ollessa sulat ihmisiä ei enää saa laskettelemaan. Onneksi tuo vanha viisaus ei pidä paikkaansa, sillä juuri nyt laskettelukelit ovat parhaimmillaan! Itsekin luulin jo lopettaneeni tämän laskettelukauden, mutta kaunis ja aika lämminkin kevättalven sää sai minut istahtamaan autoon vaimoni kanssa ja suuntaamaan heti aamusta Messilään. Kuten kuva osoittaa, parkkipaikalta katsoen laskettelu vaikuttaisi aika epätodennäköiseltä…

rinteet-kunnossa-4-4-2013-messila… mutta yli puolet rinteistä oli tänäänkin auki, ja tulevana viikonloppuna Messilässä vietetään todellisia kauden lopettajaisia, jolloin kaikki rinteet ovat auki. Ihmisiä ei rinteissä tungokseksi asti ollut tänään, mutta useimmat laskijat näyttivät hakevan samantapaista nautintoa kuin mekin: kaarrella huikaisevan sinisen taivaan alla puhtaan valkoisella lumella auringon paistaessa lämpimästi. Rinteet olivat aivan huippukunnossa, eikä missään näkynyt oikeastaan minkäänlaista kulumaa.

viimeisia-nousuja-4-4-2013-messilaVielä iltapäivällä laskuja lopetellessamme rinteissä näkyivät paikoitellen kissojen öiset jäljet, eikä ensimmäistäkään sulaa tai sohjoista kohtaa pystynyt löytämään. Kun ihmisiä oli vähän, rinteitä pystyi carvailemaan vaikka reunasta reunaan, ihan vaan nautiskellen.

Tällaisena kylmien öiden ja runsaan lumen keväänä toivoisin kuitenkin vielä Messilän jatkan kautta edes viikolla. Rinteisiin olisi varmasti tulijoita 🙂 Juuri tällaisiin laskuihin kausi pitäisi nimittäin aina lopettaa – ja tällaisissa olosuhteissa!

 

Posted in Ajankohtaista, Foto-blogi, Päivän kuvia

Related Posts