Valikko Sulje

Päivän kuvasarja 4.7.2013: kimalaiset ruusuangervossa

04-07-2013-bee-approach-stage-oneTänään 4.7.2013 yhä suurempi määrä ruusuangervottemme kukista alkoi aueta ja pian olivat kimalaiset ahkerana noissa kukissa keräämässä hunajaa. Kun sääkin oli kaunis, oli mukava kokeilla kimalaisten kuvaamista kukkasten kimpussa. Tuohan onnistuu, kun kameralla pääsee tarpeeksi lähelle ja saa kohdistuksenkin kohdalleen. Kamerana tässä oli Canon EOS 7D ja linssinä 18-75 millin Sigma-makrozoom.

Näillä laitteilla oheisen kuvan kaltaisten otosten saaminen edellyttää pääsemistä alle kymmenen sentin etäisyydelle kimalaisista. Kimalaiset liikkuvat näissä kukinnoissa vauhdilla sekä jalkaisin että lentäen, joten kuvat on otettava käsivaralla. Kun yhdistetään liike ja kirkkaassakin valossa vain parin senttimetrin terävyysalue, onnistuneita kuvia ei ihan joka otoksesta tule. Voisi muuten olettaa, että yhteen pisteeseen tarkentava automatiikka (löytyy kyllä EOS-7D:stä) tuottaisi hyviä otoksia, mutta tarkennus ei vain ole tarpeeksi nopea liikkeen vuoksi. Parhaat kuvani nappasin siis käsitarkennuksella ja kuvanvakaaja tietysti päällä.

Kohtalaisesti onnistuneita kuvia tuli päivän otoksista sen verran, että lisäsin niitä “päivän kuviin 2013” seitsemän kappaletta, alla koko kuvasarja, jossa seitsemän ensimmäistä kuvaa siis kimalaisista.  Kimalaisosuus alkaa oheisesta lähestymisvaiheen yksi kuvasta, minkä jälkeen eri kuvia, joukossa mm. hunajankeruukierroksensa aloittava ja päättävä kimalainen – tuon näkee jalkoihin kertyneen siitepölyn määrästä 🙂

 

Posted in Foto-blogi, Päivän kuvia

Related Posts