Valikko Sulje

Päivän kuva 12.07.2011: Citykani kotipihalla aamukasteessa

citykani-pihalla-sateen-tauottua Parin viikon helteiden ja sateettomuuden jälkeen yöllä 12.07.2011 Helsingissä satoi. Tervetullut sade, mutta aamulla sateen tauottua pihallamme Torpparinmäessä vähän kyseenalainen vieras, citykani. Tämän kuvan ja muita otoksia kesäisestä Helsingistä löydät napsauttamalla kuvaa.

Citykanit ilmestyivät satunnaisesti ensimmäisen kerran edelliskesän lopulla, joten piti keväällä aidata kasvimaat. Aikamoinen riesa muutamien ihmisten ajattelemattomuuden seurauksena!

Posted in Ajankohtaista, Foto-blogi, Päivän kuvia

Related Posts

2 Comments

  1. Vesa

    Itsekin pidän villieläimistä, mutta citykani on minusta aika ristiriitainen tapaus.

    Ihan kiistatta on muutama ihminen aiheuttanut isolle määrälle ihmisiä aivan turhaa vaivaa päästämällä muutaman kesykaninsa viitisentoista vuotta sitten tuonne Hermannin rannoille. Siitä kehittyi citykanikanta, joka kasvoi yli 10.000 yksilön, kunnes kaupunki ryhtyi toimiin. Mitään tuollaista ei olisi tapahtunut, jos muutama ihminen olisi ajatellut paremmin, mitä lemmikeilleen tekee.

    Citykani on myös ihan eri juttu kuin rusakot, joita meillä on ollut pihapiirissä aina. Viime vuosina enimmillään tuossa pihalla on pyörinyt samaan aikaan seitsemän rusakkoa.

    Citykaneihin verrattuna rusakot ovat hyvin valikoivia ruokansa suhteen, sen sijaan citykanit syövät mitä vaan kasveista irti saavat. Helsingissä citykanit ovat tappaneet useita isojakin puita järsimällä kuoret ja muun ruuan puutteessa syövät myös havupuita. Helsingin siirtolapuutarhoissa on jo käytetty ammattikaisia citykanien kannan pienentämiseksi. Toki tästä on hyötyäkin on ollut, kun Korkeasaaren eläintarhan lihansyöjät ovat saaneet citykaneista lähiruokaa.

  2. pitkäkorvista pitävä

    Aikamoinen riesa? Enpä usko. Meilläpäin ei ole kaneja, vaan pihoilla loikkii koirankokoisia rusakoita. Taloyhtiö verkotti nuoret puut talvella, eikä tuo iso homma ollut. Keväällä verkot poistettiin ja ne laitetaan takaisin, kun lumi peittää muut jäniksen ravintokasvit.

Kommentointi ei ole käytössä.