Valikko Sulje

Päivän kuva 07.04.2013: jäätynyt vedenohjausketju lumisateessa

07-04-2013-frozen-water-chain-in-april-snowingTänään puoliltapäivin kävimme vaimon kanssa katsastamassa, josko tänäkin vuonna pohjoiseen Helsinkiin olisi ilmestynyt leskenlehtiä viime vuoden tapaan. Silloin ensimmäisen leskenlehden kuvasin juuri 7.4. tienvarsien sulamisen jäljiltä. Eipä löytynyt ensimmäistäkään leskenlehteä.

Illan lähestyessä kevään merkit näyttivät entistäkin erikoisemmilta. Ulkorakennuksemme katolta viime päivinä reippaasti valunut vesi oli jäädyttänyt virtauksen ohjaamiseen käytetyn ketjun jo yöllä, ja illalla ketju oli edelleen jäässä veden tippuessa vielä hitaasti ketjusta. Illalla alkoi myös reipas lumisade, joka jatkuu yhä tätä kirjoittaessa. No, eipä muutama sentti uutta lunta vielä sulamattoman melkein puolimetrisen kerroksen päälle paljon paina!

Aika erikoinen alkuvuosi tämä on ja sellaisena näyttää jatkuvan: tammikuun pakkasissa tuiskutti, helmikuussa lumet sulivat vauhdilla, maaliskuussa lunta oli tullut lisää ja lähes kaikki yöt olivat pakkasilla. Sama jatkuu näiltä näkymin ainakin kymmenen päivän ennusteissa. Taitaa olla Vappu käsillä ennen kuin edes suurin osa lumista on sulanut 🙂

Posted in Foto-blogi, Päivän kuvia

Related Posts