Valikko Sulje

Living Desert -eläintarhassa

Jo muutaman talven olemme hakeneet sopivaa hetkeä käväistä Palm Desertin kaupungissa, Portola Avenuen varrella olevassa Living Desert -eläintarhassa ja muutama päivä sitten siihen tarjoutui hyvä mahdollisuus, kun tuttavallamme on vielä käyntiin vuosikortti jolla voi kutsua vieraitakin mukaan. Palm Desert on parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä asuinpaikastamme Palm Springsissä auki se on läpi vuoden. Eläimistö koostuu lähinnä tämän Kalifornian aavikkoseudun villieläimistä ja Afrikan eläimistä. Tavoitteena on ollut luoda eläinten luonnollisia elinoloja vastaavat olosuhteet, minkä vuoksi eläintarha on eläinmääräänsä nähden varsin laajalla alueella. Eläintarhaan kuuluu myös aika iso villieläinsairaala ja useampia aavikkoalueen kasvien esittelyalueita. Koko alueen näkemiseen tarvitaan noin kolmen kilometrin kävely tai ajelu kumipyöräjunalla, jossa kuulee myös selostuksen kohteista.

Eläintarhan sisääntulon jälkeen ensimmäisenä eivät ole eläimet, vaan useamman kymmenen neliömetrin alueen kattava pienoisrautatieverkosto rakennuksineen ja junineen. Tarkoitus tällä on esittää Coachella-laakson elämää eri aikakausina aina villin lännen ajoista lähelle nykyaikaan. Kerrassaan upea on pienoisrautatie, jossa vanhat höyryveturit oikeasti puuskuttavat ja myöhemmät dieselveturit kiitävät. Asemilla on erilaista toimintaa ja eri aikakausien ihmisten sekä ajoneuvojen pienoismalleja.

Kiersimme aluksi Afrikan alueen, jonka vetonauloina on mm. kolme aikuista gepardia ja useita kirahveja. Gepardit tekevät ilmoitettuina ajankohtina juoksuesityksen useamman yleisölavan edestä – tällaista ei luonnon safareilla juuri pääse näkemään. Kirahvit puolestaan elävät tarhan eteläisimmässä nurkassa ja niitä voi puolestaan ruokkia kädestä ilmoitettuina aikoina – mahtavan suuri ja tummanpunainen on kirahvin kieli! Kamelien alueelta voi varata pienillekin lapsille kameliratsastuskierroksen ja muita eläimiä, Madagaskarin eläimiä, seeproja, mangusteja tai kauriita pääsee vain ihailemaan.

Afrikan osaan on sijoitettuna myös eläintarhan vaihtuva näyttely, joka tällä kertaa koostui perhosista. Näyttelyyn oli tuotu yli 300 perhosen kotiloa, joista perhoset kuoriutuvat elämään kaksiviikkoisen aikuiselämänsä sopivasti näyttelyn ajaksi. Esillä oli upeita, isoja perhosia, joista osa lensi lasten ja aikuisten kämmenille ja vaatteille lepäilemään. Nappailin monia perhosten kuvia, ohessa joukko niistä malliksi.

 Paikallisessa aavikko-osassa on nähtävillä uhanalaisia paksusarvilampaita, joita satunnaisesti näkee myös vaellusreiteillä ja joskus myös laakson golfkentillä. Muita aavikon eläimiä ovat esimerkiksi puuma ja kojootti, joita molempia näkyy alueen vuorilla ja kojootteja joskus myös asuinalueilla – me jätimme nämä tällä kertaa väliin. Näissä osissa on lasten ja muidenkin kävijöiden iloksi myös hieno karuselli. Piipahdimme myös hienossa villieläinsairaalassa, jossa samana aamuna oli ollut hoidossa ainakin haukka; täällä hoidetaan myös ainakin hankalimmat eläinten synnytykset.

Eläintarhasta lähtömme jälkeen menimme lounaalle viereiseen Rancho Miragen kaupunkiin River-ostoskeskuksen Cheesecake Factory -ravintolaan. Ostoskeskuksen vieressä olevan keinotekoisen “joen” päällä oli viimeisiä päiviä auki jäädytetty luistinrata, jolla oli lasten lomaviikon ansiosta useita lapsia ja muutamia aikuisia luistelemassa. Aika erikoista on vetää luistimet jalkaan yli +20 Celciusasteen lämmössä auringon paistaessa palmujen välistä 🙂

Alla on kuvia selityksineen Living Desertistä ja lopuksi myös luistinradasta.

Posted in Elämää Palm Springsissa 2013-

Related Posts