Valikko Sulje

Mauritius: rantapaikkojeni ykkönen

Olen ollut Mauritiuksella vaimoni kanssa tähän mennessä kahdesti, viimeksi vuoden 2005 tammikuussa, ja saari on edelleen paras rantapaikka, jossa olen käynyt. Omilla mittareillani Mauritiukselle eivät vedä vertoja mitkään käymäni Euroopan rantapaikat, eivätkä esimerkiksi Dominikaaninen tasavalta, Fidzi, Gambia, Goa, Kuuba, Malediivit, Tansanian Sansibar, Thaimaan Koh Samui tai Vietnamin Phan Thiet. Vaikka kaikki mainitutkin ovat HYVIÄ rantapaikkoja!

Syytkin hienoon rantapaikkaan ovat selkeät: ympäri vuoden vihreä, lämmin mutta ei kuitenkaan kuuma ympäristö, loistavaa ruokaa, upeat rannat, loistavat mahdollisuudet vedenalaisen elämän tarkasteluun, vuoria ja viljelmiä, runsaasti edullisia shoppailumahdollisuuksia, joka sortin kesäisiä liikuntamahdollisuuksia sekä monen eri kulttuuri- ja kielitaustan ihmisten rauhallinen yhteiselo. Sitä paitsi maassa selviää erinomaisesti ainoalla virallisella kielellä englannilla, vaikka paikalliset puhuvatkin yleisesti kreolia. Päiväntasaajan eteläpuolisena maana Mauritiuksen vuodenajat ovat tietysti päinvastoin kuin meillä, ja heidän kesäaikanaan päivälämpötila on tyypillisesti noin 27-30 astetta, talviaikana noin 20-23 astetta. Varsinaista sadeaikaa ei ole, vaan sadetta tulee ympäri vuoden pääasiassa lyhyinä iltapäiväkuuroina, minkä vuoksi saarella on todella aina vehreää.

MAU-mukavasti-rannalla-lekotellenRentoa lomailua

Mauritius on varsin pieni, lähes pyöreä suuntaansa noin 40-50 kilometrin mittainen saari Intian valtameressä noin 20 astetta päiväntasaajasta etelään ja luetaan kuuluvaksi Afrikkaan. Maa on yksi kyseisen mantereen vauraimmista (bruttokansantuote per henkilö vuonna 2010 oli 13 000 USD), mikä näkyy yleisenä siisteytenä ja lähes kaiken kuviteltavissa olevan helppona saatavuutena. Maa itsenäistyi afrikkalaisittain erittäin poikkeuksellisesti täysin rauhanomaisesti 1968, ja siellä on koko itsenäisyyden ajan ollut parlamentaarinen demokratia. Asukkaat ovat tulleet saarella noin tuhannen viimeisen vuoden aikana Euroopasta, orjina Afrikasta sekä kauppiaina ja työläisinä Intiasta, minkä ansiosta uskontoja on useita ja kaikki uskontokunnat osallistuvat toistensa juhlallisuuksiin.

Kaikki lomamatkat Mauritiukselle myydään puolihoitopaketteina, joihin majoituksen lisäksi sisältyy aamiainen ja päivällinen – tämä selittää myös suhteellisen korkeat hinnat, vaikka Mauritius onkin paljon esimerkiksi Malediiveja edullisempi. Hotelleja on ympäri saarta, jokaisella oma pätkä korallihiekan muodostamaa rantaa. Rannat ovat hyvin rauhalliset, eikä niillä näy koskaan kaupustelijoita, ja jokaiselle hotellivieraalle löytyy varmasti oma rauhallinen soppi rantatuoleineen.

MAU-Rantaleikit-La-Piroquen-rannalla_1
Lähdössä katamaraanilla laguunissa leikkimään 🙂

Koska saarta ympäröi joka puolelta muutaman sadan metrin päässä oleva koralliriutta, meressä voi lähes aina uida ja snorklailla korallien ja värikkäiden kalojen keskellä ilman pelkoa aalloista. Rannan rauhallisen merenkäynnin vuoksi hotelleilta saa vapaasti käyttöönsä erilaisia vesileikkien välineitä, kuten snorklausvälineitä, surffilautoja, kanootteja tai pieniä katamaraanipurjeveneitä – ehtona on pysyttely koralliriutan sisäpuolella. Joka hotellilla on myös järjestelyt sukeltamista ja avomerikalastusta eli ‘Big Game Fishingiä’ varten, jolle läksimme ensimmäisellä Mauritiuksen vierailulla erään tapaamamme kuusamolaispariskunnan kanssa.

Jos syvemmälle mereen ja merielämään haluaa tutustua, eikä ole suorittanut sukelluskurssia, saaren luoteiskolkassa on tarjolla happilaitteet erityiseen merenpohjakävelyyn korallikaloja kädestä ruokkimaan noin viiden metrin syvyydessä, tai pienoissukellusveneitä parinkymmenen metrin syvyyteen – molempia oli ihan pakko kokeilla, ja hauskaa oli! Uima-altaassa en ole tainut saarella koskaan uida, niin mukava on lämpimässä meressä ollut uida.

Nähtävää ja shoppailua

Pienestä koostaan huolimatta Mauritius on sekä luonnoltaan että asutukseltaan hämmästyttävän monipuolinen: maassa on isoja sokeriruokopeltoja, vuoria, teollisuutta ja erikokoisia kaupunkeja. Pienen koon etuna on, että automatkat eivät muodostu pitkiksi, ja päivässä voi tutustua useampaankin kohteeseen.

MAU-Mauritiuksen-vuorilla_1
Mauritiuksen vuoret nousevat korkeimmillaan suoraan merestä yli 800 metriin.

Hotellit järjestävät kiertomatkoja, joilla näihin kaikkiin pääsee tutustumaan, mutta esimerkiksi pienoissukellusveneen ja shoppailun voi toteuttaa helposti ottamalla melko edullisesti päiväksi taksin tai matkustamalla hotellilta paikallisbussilla pääkaupunkiin Port Louisiin shoppailemaan.Tulivuorten muinoin muodostamalla saarella on melko korkeita vuoria, joihin kannattaa käydä tutustumassa. Mukavan ilmaston ansiosta vuorilla voi helposti vaellella, ja matkaan voi yhdistää tutustumisen esimerkiksi paikallisiin eläinpuistoihin tai sisämaan kaupunkiin.

MAU-Port-Louisissa_1
Shoppailua Port Louisin pienmyymälöiden reunustamalla kauppakadulla.

Joku voi ihmetellä, miten shoppailu olisi vain runsaan miljoonan asukkaan afrikkalaisvaltiossa jotenkin erinomainen juttu. Näin kuitenkin on, sillä saarella on useammankin tunnetun vaatemerkin tehdas – esimerkiksi Ralph Laurenin, Armanin ja Hugo Bossin. Niinpä pieniä vaatemyymälöitä on jopa hotellien ulkopuolen pikkukylissä, mutta varsinaiset shoppailualueet ovat noin 150 000 asukkaan pääkaupunki Port Louis ja saaren pohjoiskärjessä oleva pikkukaupunki Grand Baie. Monissa pikkukaupoissa myydään tehtaiden erilaisten koe-erien malleja, joita ei todennäköisesti muualta edes löydä.

Häät ja ruokailut

Ihastuin ensimmäisen vierailun hotelliin La Piroqueen saaren vähemmän sateisella lounasrannikolla siinä määrin paljon, että toisenkin kerran matkustin saarelle samaan paikkaan viettämään tyttäreni häitä ja samalla omaa 30-vuotishääpäivää. Olivat muuten unohtumattomat hääjärjestelyt ja hieno illallistarjoilu sekä lisätarjoilut joka päivä bungalow-majoihimme!

Käytännössä hääpaketin voi varata etukäteen Suomesta ja pakettiin kuuluu kaikkien hääjärjestelyjen ja siviilivihkimisen lisäksi häävalokuvaaja sekä morsiusparille aamiainen, lounas ja illallistarjoilu sekä tietysti samppanja. Saarella on oltava viimeistään kolme päivää ennen vihkimistä, jotta morsiuspari ehtii käydä paikallisen viranomaisen luona hoitamassa paperit kuntoon. Avioliitto on vielä virallistettava maistraatissa Suomessa Mauritiukselta saatujen paperien kanssa.

Jotenkin maan mukavuutta kuvaa ensimmäisen vierailumme tulopäivänä rannalta tapaamamme suomalaisrouvan vastaus kysymykseen: “Oletko ollut täällä ennen”. Vastaus kuului: “Tämä on kolmas kerta, kun täällä on niin ihanaa ja ruoka on taivaallista”. Emme olleet tuolloin ruokaa vielä maistelleet, mutta käyntiemme jälkeen voimme vilpittömästi yhtyä tuon rouvan molempiin toteamuksiin. Monipuolinen ruoka on yhdistelmä eurooppalaista, intialaista ja afrikkalaista keittiötä täydennettynä maassa kasvatetuilla upeilla hedelmillä, kuten Viktorian ananaksella, ja valtameren anneilla, kuten sinimarliinilla tai hummerilla.

Kirjoita kommentti!