Valikko Sulje

Helsingin Lammassaaressa 18.8.2018

Olin viimeksi käväissyt Helsingin Lammassaaressa muutama vuosi sitten ja päivä sekä sää olivat hyvät uutta visiittiä varten vaimoni kera. Jo etukäteen olin huomannut, että Vanhankaupungin lahden itäpuolelta lähti uuden näköinen tasainen polku Lammassaaren suuntaan. Yllätys oli suuri päästessämme Lammassaareen läpi ruovikon vievälle polulle, sillä aikaisemmat huonokuntoiset pitkospuut oli korvattu leveällä ja tasaisella laudoitetulla “pitkospolulla”, jossa saimme myös taluttaa polkupyöriämme. Saareen voi siis viedä pyöränsä ja sinne pääsee hyvin myös lastenvaunujen kanssa tai itse pyörätuolilla ajellen. Enpä muista, että missään luontokohteessa olisin vastaavaan polkuun törmännyt. Polun varteen oli ruovikossa rakennettu pari uutta katselutasannetta ja vasta saareen päästyämme luin aluetta esittelevältä opastaululta, että uusi pitkospolku on toteutettu EU-rahoituksella vuosien 2017 ja 2018 aikana. Laudoitettu polku jatkuu vielä saaressakin melkein lintutornille asti ja siellä pari ornitologia kertoivat, että uusi polku avattiin toukokuussa 2018. Vaunujen kanssa tai pyörätuolilla liikkuvia varten lintutornin viereen oli myös rakennettu hieno leveä “lintulava”, josta näkyi hyvin ruohikkoon ja merenlahden linnuille. Nyt on juuri sopiva aika – ja hieno kulku – Lammassaareen, jossa linnut kokoontuvat syysmuuttoonsa ja ruovikko on saamassa syksyn värit. Mene ihmeessä!
Posted in Päivän kuvia

Related Posts