Eilen automatkamme eteni Detroitista Chicagoon, joka on myös matkamme välietappi, jossa hoidellaan erilaisia matkaan liittyviä käytännön asioita ja paikkaillaan varusteita; tällä kertaa piti hankkia läppäriin ulkoinen kovalevyasema ja ostaa rikkoutuneen USB-johdon tilalle uusi kameroiden kuvien siirtämistä varmistamaan. Täällä on hyvä tehdä myös pieni välitilinpäätös, jossa voi tarkastella paitsi koettua, myös sellaisten asioiden oppimista, joista ei ennen matkaa ollut kuin hutera kuva – jos sitäkään.
Olimme jo etukäteen miettineet, että Erie-järven ohittamisen jälkeen pyrkisimme poikkeamaan pääreitiltä vähän sivuun tutustumaan Indianan kohtalaisen suureen amish-yhteisöön. Road Trip USA kehotti käväisemään amishien asuttamassa Shipsewanan kylässä, jossa heistä voi saada lisätietoja ainakin Menno-Hof –nimisestä keskuksesta. Kylä on kymmenkunta kilometriä interstate-highwaylta numero 90.
Jo ennen kylää tienreunassa alkoi näkyä amishien mustia hevoskärryjä ja heistä varoittavia tienvarren liikennemerkkejä. Menno-Hofissa kävimme läpi puolisentoista tuntia kestäneen opastetun kierroksen näiden tiukasti perinteisiä tapojaan noudattavien, vaatimattomien ja perhekeskeisten kristittyjen uskoon ja elämään. 
Ilman tätä kiertoa luulisimme edelleen, että amishit eivät hyväksy tai käytä nykypäivän tekniikkaa, mutta luulo olisi väärä: amishit haluavat yhdessä varmistaa, että käytettävä teknologia ei vaikuta haitallisesti heidän yhteisöönsä tai uskontonsa perusasioihin. Niinpä he käyttävät esimerkiksi aurinkokennoja talojensa sähköntuotantoon, mutta eivät pidä auton ajamista hyväksyttävänä.
Amishien kyvyistä sai mukavan käytännön opetuksen menemällä Road Trip USA –kirjan suosittelemaan Village Inn –ravintolaan vieressä olevassa Middleburyn kylässä: tämän parempia käsintehtyjä piirakoita emme ole ennen maistelleet!
Indianan alueella kulkeva interstate-highway 90 oli toinen, ja Amerikan automatkailijalle tärkeämpi opin paikka – asiasta, jonka jokainen amerikkalainen ilman muuta tietää, mutta suomalainen turistiautoilija ei. Tietulleja on harvassa, mutta Indianasta Illinoisin suuntaan menevällä tiellä on. Ajoimme tälle tielle luukusta, joka hyväksyi etäluennalla valmiiksi maksetun tullimaksun ja samalla luukulla myös käteismaksun. Puomi aukesi automaattisesti, ja ihmettelimme miksi näin kävi. Arvelin, että vuokra-autossamme on etäluettava laite tätä varten, ja sopivaksi osoittautui tuulilasiin taustapeilin taakse kiinnitetty, ja avoimena repsottava laatikko. Suljin laatikon, mutta sen seurauksena tullipuomi ei enää Illinoisin puolelle tultaessa auttanut. Laatikko oli pidettävä repsottaen auki, jotta etäluku toimii. Kukaan ei ollut etukäteen vuokraamossa tai muuten kertonut, että vuokra-autoissa on tällainen tullimaksujen E-ZPass ja vanhempi i-Zoom –transponderi, minkä ansioista tietulleista voi ajaa läpi käyttämättä käteistä rahaa tai edes avaamatta ikkunaa. Jos siis aiot joskus ajaa Yhdysvalloissa vuokra-autolla, tarkista jo vuokraamossa, että autossa on valmiina tällainen transponderi!
Tässä ohessa on varmasti paikallaan myös todeta, että juuri päivitetystä navigaattorista huolimatta kannattaa perehtyä matkareitin yksityiskohtiin varsinkin ennen suurkaupunkien keskustoihin ajamista. Ainakaan meidän käytössämme ollut TomTom ei pysynyt vauhdissa mukana, kun monikaistaisten moottoriteiden verkostossa oli liittymiä suuntaan ja toiseen usealla kaistalla joissain kohdin parinsadan metrin välein. Opiksi siis tämäkin: oma kartanluku ja suunnistustaito on yhä paikallaan.
Olimme etukäteen päättäneet pakata vaatteita mukaan vain sen verran, että niillä pärjää jotenkuten parisen viikkoa – sitten on saatava vaatteet pestyksi tai ostettava uusia. Tällainen käytännön seikka voi pitkällä automatkalla osoittautua ongelmaksi, mutta lopulta se on helposti ratkaistavissa
Tänään nimittäin opimme, että pesua varten kannattaa todellakin etsiä kolikkokäyttöinen vesipesua käyttävä itsepalvelupesula, jollaista ei esimerkiksi Google-haulla noin vaan löydäkään. Onneksi hotellimme respahenkilö etsi meille lähimmän tällaisen pesulan (Yo-Yo Coin Laundromat)– ja totesi samalla, että isojen kaupunkikeskustojen itsepalvelupesulat ovat nykyisin lähinnä kuivapesuloita. Ajoimme likapyykkiemme kanssa viitisen kilometrin päässä olleeseen itsepalvelupesulaan, jossa pikkukoneen täyttäneen pyykin pesu ja kuivatus veivät vain noin tunnin ja hinnaksi tuli alle viisi taalaa. Hotellin pesupalvelussa tuolla hinnalla saisi pesetetyksi vain yhden paidan, meillä oli toistakymmentä vaatekappaletta ja yhtä monta sukkaparia!
Hei, mukavaa huomata että muillakin on samanlaisia kokemuksia USA:n liikenteestä. Helppoa kun tietää mihin on menossa mutta Interstatella pääsee kauas harhaan kun yhden liittymän missaa. Etukäteistutustuminen esim GoogleMapissa todellla kannattaa. Pesuloista on sellainen kokemus, tosin muutaman vuoden takaa, että niitä oli melkein jokaisessa motellissa jossa aikanaan majoituimme. MP:llä liikkuessa vaatevarasto oli aika pieni joten joko kaupasta ostaen tai pesten oli puhtaita vaatteita hankittava. Lassi
Me olemme käyttäneet toistaiseksi vain Best Western -ketjun hotelleja, ne ovat hyvä kompromissi sijainnin, laadun ja hinnan suhteen. Useimmissa on hinnassa mukana aamiainen, mutta ei isojen kaupunkien keskusta-alueella, kuten nyt Chicagossa.
Sama pätee itsepalvelupesuloihin, maaseudun pikkukaupungeissa tai lentokenttien ohessa monissa BW-ketjun hotelleissakin on sellainen ollut.
BW-hotellien hinnat ovat olleet tyypillisesti 75-125 taalaa per yö. Halvimmissa motelleissa saisi huoneen nyt jopa 40 taalaa per yö, mutta ne ovatkin sitten “in the middle of nowhere” ja laadultaan mitä sattuu.